OPEC+ yllätti markkinat esittelemällä huomattavasti odotettua aggressiivisemman tuotannonnostoaikataulun. Tuotantoa aiotaan nostaa 548 000 barrelilla päivässä, kun odotuksissa oli 411 000. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Saudi-Arabia kaksinkertaistaa panoksensa nykyiseen hintasotaan ja pyrkii vastaamaan vahvaan kysyntätilanteeseen voimakkaalla tarjonnan lisäyksellä.
Mutta – johtaako tämä oikeasti suurempaan tarjontaan markkinoilla, ja mikä on poliittinen tausta? Tässä analyysissa sukellamme syvemmälle tilanteeseen. Tässä ensin tärkeimmät havainnot:
- Saudi-Arabia käy ja voittaa hintasotaa Yhdysvaltojen rinnalla
- Suurimmat öljynostajat näyttävät olevan tyytyväisiä, kun hinta pysyy 60–70 dollarin välillä
- Merkittävä uusi hintalaskuriski on rajallinen
- Energia ei enää pidä inflaatiota kurissa
Hintasota
Rehellisyyden nimissä väitteet siitä, että Saudi-Arabia hukuttaisi markkinat öljyyn, ovat liioiteltuja. Tuotantokiintiöiden nostot ovat mahdollistaneet asteittaisen lisäyksen Saudi-Arabian tuotannossa ja keventäneet samalla painetta muille OPEC+-maille.
Tarkoitus ja strategia ovat kuitenkin selvät – Saudi-Arabia haluaa palauttaa markkinaosuuksia itselleen ja OPEC:lle samalla, kun se pyrkii pitämään hinnan vakaana miellyttääkseen presidentti Trumpia.
Toistaiseksi Saudi-Arabia näyttää onnistuvan. Se nostaa tuotantoa ilman, että hinta laskee alle nykyisen noin 65 dollarin tason ja samalla se rakentaa hitaasti OPEC+:n vaikutusvaltaa uudelleen. Mutta mikä on pitkän aikavälin suunnitelma?
65 dollarin hinta ei riitä Saudi-Arabian budjetin tasapainottamiseen lyhyellä aikavälillä, mutta ehkä se ei enää olekaan tärkein tavoite. Kruununprinssi Mohammed bin Salman vaikuttaa seuraavan Donald Trumpin jalanjälkiä ja hyväksyy sen, että maa käy alijäämäistä budjettia noin 5 % BKT:sta vuosittain samalla, kun se rakentaa vähemmän öljyriippuvaista tulevaisuutta. Loppuvuosikymmenellä alijäämien odotetaan jo olevan pienempiä. MBS:lle on tärkeämpää säilyttää hyvät välit Yhdysvaltoihin ja houkutella pääomia ja investointeja kuin nostaa öljyn hinta 80 dollariin lyhytaikaisen tasapainon vuoksi.
Maailman suurimmat ostajat tyytyväisiä 65 dollarin hintaan
Vaikka Kiinasta ei ole tarkkoja lukuja, on selvää, että Yhdysvallat on tyytyväinen nykyiseen hintatasoon – se täydentää strategisia öljyvarastojaan (SPR) siitä huolimatta, että kesäkuussa nähtiin tauko hintapiikin seurauksena Israelin ja Iranin välisestä sodasta.
On myös viitteitä siitä, että Kiina täydentää varastojaan, ja Intian suurin öljynjalostaja (Indian Oil Corp.) on tyytyväinen nykyisiin hintoihin. Kaikki tämä viittaa siihen, että maailman suurimmat poliittiset ja taloudelliset toimijat ovat tyytyväisiä 60–70 dollarin hintaan ja ovat valmiita aktiivisesti toimimaan sen pitämiseksi siinä.
Mitä tämä kertoo makrotalouden näkymistä?
Tämä on öljymarkkinoiden poliittinen puoli. Mutta mitä OPEC+:n päätös kertoo makrotalouden näkymistä?
Hyvin selkeästi: Saudi-Arabia ja OPEC+ ovat luottavaisia kasvun ja öljyn kysynnän suhteen vuoden jälkipuoliskolla. Ne nostavat tuotantokiintiöitä vain, jos uskovat pystyvänsä myymään öljyn – ja tämä tukee myös meidän positiivista näkemystämme lähikuukausien talouskehityksestä.
Toisaalta on ilmeistä, että energian hintojen laskun aiheuttama disinflaatiovaikutus hiipuu, jos öljyn hinta pysyy vakaana. Öljy saavutti alle 70 dollarin tason syyskuussa 2024, joten vertailukohta (vuosi vuodelta) alkaa normalisoitua kolmannella vuosineljänneksellä. Esimerkiksi toukokuun kuluttajahintaindeksissä energian vaikutus oli -3,5 %, mutta tämä vaikutus häviää loppuvuotta kohden.
Mitä sijoittajan kannattaa tästä päätellä?
- Öljyn 60–70 dollarin hinta on uusi geopoliittinen status quo. Tämä tarkoittaa, että suuret hintapiikit tai romahtamiset ovat epätodennäköisiä ilman uutta shokkia.
- Energia ei enää paina inflaatiota alaspäin – syksyllä voidaan nähdä inflaation kiihtymistä, erityisesti Euroopassa.
- Eurooppalaisissa satamissa odotusajat ovat jopa 20–40 % normaalia pidemmät, mikä viittaa globaaliin kaupan vilkkauteen ja toimitusketjujen kuormittumiseen. Tästä voi tulla uusi inflaatiotekijä, erityisesti jos Punaisenmeren kautta kulkeva liikenne ei palaudu normaaliksi.